Pelaaminen yksin tai ystävien kanssa on tämän päivän suosituin harrastus, jota voidaan verrata esimerkiksi vuosien takaiseen Monopolin tai Finanssin pelaamiseen, tai vaikka kiiltokuvien ja lätkäkorttien vaihteluun kaverien kanssa. Tutut lautapelit, laivanupotus ja aikoinaan niin hauska ristinolla ovat saaneet tehdä tietä monimuotoisille verkkopeleille, joita pelataan tietokoneella, pelikonsoleilla ja mobiililaitteilla ympäri maailman. Tämän päivän henkeen kuuluu olla online mahdollisimman paljon, mikä on tehnyt lapsista, nuorista ja myös aikuisista teknisesti erittäin valveutuneita tietotekniikan soljuessa kuin rasvattu. Jopa englanninkielen taito on noussut aivan uusiin korkeuksiin, kiitos kansainvälisten pelien.Online Game

Verkkopelaaminen ryhmässä

Pelaaminen nähdään tänään aivan toisessa valossa kuin muutama vuosi sitten, sillä entisaikojen epäilyt pelien huonoista vaikutuksista ja turhuudesta on muuttunut aivan muuksi. Tämän päivän konsoli– tai tietokonepelien pelaaja katsotaan kekseliääksi, joka on nopea ongelmien ratkaisussa, loistava reaktiokyvyltään ja erinomainen englannin kielessä.Massiiviset moninpelit ovat tuoneet pelaajat yhteen maasta ja kansallisuudesta piittaamatta ja mitä uskomattomimmat joukkueet työskentelevät virtuaalimaailmassa rinnatusten kavereina.online-gamesKaikille eivät moninpelit ja joukkopelaaminen sovi, ja usein katsotaankin kaverin kanssa pelaamisen ainoaksi vaihtoehdoksi konsolipelien pelaaminen offline-tilassa. Offline pelaaminen on myös antoisaa ja hauskaa, mutta aina ei ole mahdollisuutta ystävien pelaamiselle saman katon alla ja silloin on ainoa mahdollisuus pelata suosikkipeliä verkossa.Internetistä löytyy lukemattomia erilaisia pelejä, kuten esimerkiksi erilaisia ammuntapelejä, strategiapelejä, roolipelejä, taistelupelejä, tasohyppelypelejä ja hiiviskelypelejä ja useimpia pelataan moninpelinä, jolloin lukuisat pelaajat ympäri maailman voivat osallistua pelin pelaamiseen. Joskus on kuitenkin hauskempaa pelata omassa tutussa porukassa, tai vaikka ihan kaksin, mutta kuitenkin nauttia internetin tarjoamasta monipuolisuudesta, sekä mahdollisuudesta koota tutut ystävät saman pelin ääreen sijainnista huolimatta.

Perusta oma pokeriklubi

Pokeri on monen kasinopeleistä pitävän pelaajan suosikkipeli, jota pelattiin ennen nettikasinoiden ilmestymistä kotipiirissä järjestämällä hauskoja pokeri-iltoja. Kaupasta ostettiin pokerisetti, joka sisälsi kaiken tarpeellisen pelimerkeistä kortteihin ja pelimattoon, ja kaikki oli valmista mahtavan peli-illan järjestämiseksi. Tänään voidaan jännittävä pokeri-ilta ystävien kanssa järjestää aivan uudella tavalla, sillä pokerisetin sijaan voidaan ilta pokerin parissa tehdä verkossa. Ystävät voivat järjestää ikimuistoisia pokeriturnauksia perustamalla oman pokeriklubin pelisivustolle, joka on avoinna vain klubin perustajalle ja hänen kutsumilleen ystäville. Mikäpä sen hauskempaa, kuin suunnitella verkkoon oma klubi, jossa ystävät voivat pelata pokeria omalla tutulla joukolla ilman ulkopuolisia pelaajia.Onine-Game-PokerPokeriklubin perustaminen verkkoon alkaa Home games -kotipelit osiosta, jossa pelaajan on mahdollista perustaa oma pokeriklubi. Klubin perustaminen alkaa nimen ja tyylikkään logon valinnalla. Klubin tilojen täyttäminen valinnaisilla pöydillä ja turnauksilla tapahtuu heti kutsukoodin valinnan ja sisäänostotason ilmoituksen jälkeen. Pelaaja voi itse valita Home game -pokeri-illan ajankohdan, josta järjestelmä informoi automaattisesti pelaajan ystäviä. Oman pokeriklubin muokkausvälineitä ja hallintatyökaluja löytyy useita, joilla voidaan päivittää ja muutenkin pitää peliaulaa ajan tasalla. Oman pokeriklubin perustaminen on helppoa ja hauskaa, sekä kaiken lisäksi maksutonta!

Muita verkkopelejä

Pelaaja, jota eivät kasinopelit kiinnosta, löytää netistä myös muita jännittäviä ja hauskoja pelejä, joita voidaan pelata omalla joukkiolla. Riot Gamesin kovassa suosiossa oleva strategiapeli League of Legends houkuttelee lukuisia pelaajia pelaamaan sivuillaan. League of Legends -peliä pidetään viihdyttävänä ja hauskana, ja se pitää sisällään lukuisia erikoiskykyjä omaavia hahmoja, joista pelaaja voi valita sopivimman. Pelaajat voivat perustaa joukkueen, joten peli sopii hyvin ystävyksille. Joukkueet taistelevat toisiaan vastaan ja taisteluissa kerätään kokemuksia, taitoja, sekä pisteitä.Avoimen maailman pelisarja GTA tarjoaa muun muassa GTA V:ssä ja GTA San Andreas -peliversioissa suosittua moninpeliä, jossa pelaaja voi pelata yhdessä ystäviensä kanssa. GTA:t ovat suosittuja pelejä, sillä ne tarjoavat suurta muokattavuutta ja erilaisia mahdollisuuksia. Pelaajalla on suuri valta päättää omasta pelaamisestaan, mikä on ihanteellista verkkopelille. Zombie-aiheinen Left 4 Dead on toinen suosittu peli, joka on tyyliltään FPS– ja selviytymispeli. Peli tarjoaa monipuoliset pelaamismahdollisuudet, sillä Left 4 Dead -peliä voidaan pelata yksin, kaksin tai moninpelinä, jolloin pelaajilla on mahdollisuus pelata yhdessä. Moninpelissä voivat pelaajat yhdessä muokata pelin asetuksia, mikä tekee pelaamisesta paljon persoonallisempaa. Massiiviset monen pelaajan verkkoroolipelit (lyhennettynä usein MMORPG) ovat erittäin suosittuja pelejä, joita putkahtaa markkinoille jatkuvasti.Muita kavereiden kesken pelattavissa olevia pelejä ovat muun muassa Life is Feudal: Your Own, The Elder Scrolls Online ja Final Fantasy-pelisarjan osa Final Fantasy XI, joka on pelisarjan ensimmäinen verkkopeli. Pelissä liikutaan muutoin samoilla fantasia-alueilla, kuin muissakin sarjan osissa, eli monipuolinen pelimaailma lukemattomine tehtävineen upean kauniissa ympäristössä. Final Fantasy XI on parhaimmillaan ryhmäpelinä, sillä yksinäinen pelihahmo on täysin turvaton. Tässä pelissä kavereilla on erityistä merkitystä.